Lämmin ja ihmisläheinen meininki – Granite.fi

Lämmin ja ihmisläheinen meininki

Heikki on Graniten uusimpia vahvistuksia – hän aloitti äskettäin teknologiatiimissä front-end-kehittäjänä. Juuri Granitelle Heikki päätyi avoimen ja rennon ilmapiirin sekä tehokkaan tekemisen meiningin houkuttelemana. Aiemmin Heikki on työskennellyt pidempään yliopistomaailmassa ohjelmistokehittäjänä, ja hyppäys kasvuyrityksen kelkkaan on tuonut mukanaan positiivisia yllätyksiä.

“Olen alusta asti saanut Granitesta sen kuvan, että täällä on lämmin ja ihmisläheinen meininki. Se on kuitenkin tärkeämpää kuin se, että millainen flipperi toimistolla on. Täällä on sellaisia etuja jotka oikeasti merkitsevät, eikä mitään pintapuolista ja päälleliimattua. Nyt työskenneltyäni täällä parisen kuukautta tämä mielikuva on vain vahvistunut entisestään.”

Granite-uransa aikana Heikki on jo ehtinyt hämmästyttää muuta porukkaa loisteliailla kehitysideoillaan ja niistä nopeasti kehittämillään demoilla. Hän arvostaa kovasti myös Graniten työntekijöilleen tarjoamia kehittymismahdollisuuksia sekä tunnetta siitä, että Granitella todella satsataan työntekijöiden hyvinvointiin ja osaamiseen.

“Täällä mennään harppauksina eteenpäin, opitaan uutta ja otetaan käyttöön uusia työkaluja. Jo toisella työviikollani lähdin tiiminvetäjämme Anssin kanssa Oliopäiville kuuntelemaan luentoja tekoälymaailman muutoksista. Tällaisessa sisäisessä tuotekehityksessä korostuu sen tärkeys, että tekijät pysyvät talossa pitkään ja oppivat koko ajan uutta. Tehdään pitkäjänteisesti sitä omaa juttua, eikä rekrytä vain hetkellisiin tarpeisiin. Tällaisessa työskentelyssä on valtavasti etua siitä, että tekijät tuntevat tämän alustan läpikotaisin.”

 

Julkaistu 18.1.2018