Tuloksiin tähtäävää tietojohtamista nykyaikaisella riskienhallintaohjelmistolla | Granite.fi

Tuloksiin tähtäävää tietojohtamista nykyaikaisella riskienhallintaohjelmistolla

Suur-Savon Sähkö on Suur-Savon Sähkö -konsernin energia-konserni, jonka päätoimipiste sijaitsee Mikkelissä. Konsernin palveluksessa on yli 80 energia-alan ammattilaista. Emoyhtiö Suur-Savon Sähkö myy kaukolämpöä Lempeä-tuotemerkin alla kymmenelle paikkakunnalle.

Järvi-Suomen Energia huolehtii toimialueellaan sähköenergian jakelusta yli 102 000 asiakkaalle. Lisäksi tytäryhtiö Lumme Energia myy sähköä kaikkialle Suomeen niin kuluttajille kuin yrityksillekin. Lumme Energian valikoimaan kuuluvat myös sähköisen liikenteen palvelut sekä aurinkopaneelit kuluttajille ja pienyrityksille.

Paikallisesti omistetun Suur-Savon Sähkön toiminnan ytimessä on jatkuva työ haja-asutusalueiden energiansaannin toimintavarmuuden parantamiseksi, sekä uusien ratkaisujen kehittäminen energian jakeluun ja tuotantoon.

Riskienhallinnan laaja-alainen teema onkin ollut jo pitkään tapetilla vastuullisuutta toiminnassaan tavoittelevan infrakriittisen organisaation toimintaa kehitettäessä.


“Tuloksiin tähtäävä kokonaisvaltainen riskienhallinta vaatii tarkoituksenmukaiset työkalut.”


Eija Simonen-Riikonen, Resurssijohtaja, Suur-Savon Sähkö


Nykyaikainen liiketoimintaympäristö on aiempaa informaatiokriittisempi, olipa liiketoimintasektori mikä hyvänsä. Energiayhtiöiden työ ei ole kriittistä ainoastaan yksittäisten asiakkaiden ja yritysten toiminnan kannalta, vaan laajemmaltkin koko yhteiskunnan toimintavalmius on monessa mielessä riippuvainen energian tuotannosta ja sen saatavuudesta.

Suur-Savon Sähkön toiminta on hyvin monialaista ja käsittää monia eri osa-alueita. Siksi on hyvin luontevaa, että tiedolla johtamisen periaatteet ja riskienhallinta on ollut tärkeä osa organisaation toiminnan kehitystä.

Pitkään Suur-Savon Sähkön riskienhallinnan selkäranka oli perinteinen Exceliin rakennettu riskirekisteri, mutta nykymarkkinoiden modernit vaatimukset ja odotukset ohjasivat Suur-Savon Sähkön etsimään tarkoituksenmukaisempia, nykyaikaisempia työkaluja riskienhallintaan.


“Riskienhallinnan tekeminen Excelillä ei ole enää nykypäivää.”


Eija Simonen-Riikonen, Resurssijohtaja, Suur-Savon Sähkö


Liiketoiminnan kehittäminen nykymarkkinoilla vaatii, että niin sidosryhmien tarpeisiin vastaaminen kuin vaatimustenmukaisuuden osoittaminen onnistuu ketterästi.

Mitä monialaisemmasta yritystoiminnasta on kyse, sitä kriittisempää, mutta samalla myös haastavampaa tähän haasteeseen on vastata. Käytännön tason näkökulmia ja ymmärrystä on erittäin tärkeää saada osaksi päätöksentekoa, että siihen saadaan tehoa ja ennen kaikkea vaikuttavuutta.

Kokonaisvaltainen ja tuloksiin tähtäävä riskienhallinta alkaa asennemuutoksesta, mutta ennen pitkää sen tueksi on järkevää etsiä tarkoituksenmukainen riskienhallintatyökalu.

Näin teki myös Suur-Savon Sähkö siirtyessään perinteisistä, Exceliin rakennetuista riskirekistereistä Graniten määrämuotoista riskienhallintaa tukevaan riskienhallintatyökaluun.

Riskienhallintatyökalun valinnan kannalta on tärkeää löytää riskienhallintaratkaisu, jonka käyttöönotto ei tuo riskienhallinnan kehittämiseen ylimääräisiä haasteita tai vaikeuksia. Useimmissa tapauksissa yksikään vakiomuotoinen riskityökalu ei sovi sellaisenaan monenkaan organisaation käyttöön, vaan käyttöönoton yhteydessä on tavanomaista sopeuttaa riskienhallintatyökalun ominaisuuksia, esimerkiksi riskilomakkeille kirjattavia tietoja, organisaation riskienhallintamallin mukaiseksi. Tämä on monelle organisaatiolle merkittävä kynnyskysymys riskityökalua etsittäessä ja siihen onkin syytä kiinnittää riittävästi huomiota. Riskienhallintatyökalun käyttöönoton ketteryys vaikuttaa monella tavalla siihen, miten riskienhallinnan käytännön työtä kyetään työkalujen käyttöönoton jälkeen jatkamaan. Graniten riskienhallintatyökalujen tekniset ominaisuudet onkin suunniteltu tekniikoilla, jotka mahdollistavat hyvinkin ketterän käyttöönoton.


“Graniten avulla johto saa kertasilmäyksellä ajantasaisen kuvan riskienhallinnan tilanteesta.


Eija Simonen-Riikonen, Resurssijohtaja, Suur-Savon Sähkö


Riskienhallinta on Suur-Savon Sähkön organisaatiossa ensisijaisesti johtamisen väline, ja juuri siinä tarkoituksessa Graniten riskinhallintatyökalujen ominaisuudet vastaavat toiminnan tavoitteisiin sangen hyvin.

Kun kaikki toimintaan liittyvä riskitieto saadaan kerättyä vaivattomasti yhteen paikkaan, kyetään mutkattomasti jakamaan tietoa päätöksenteon ja resursoinnin tarpeisiin. Näin riskienhallinnan parhaat periaatteet organisaation tavoitteiden edistämistä kokonaisvaltaisesti. Graniten kattavien ja visuaalisesti selkeiden raportointiominaisuuksien avulla koko organisaation riskitilanteesta on helppoa ja vaivatonta saada kokonaisavaltainen näkemys kertaotannalla.

Riskienhallinnan kehityksen kannalta on kuitenkin tärkeää, että riskidataan on mahdollista porautua myös käytännön tasolta, mikä on tavoite myös Suur-Savon Sähköllä. Graniten riskienhallintatyökalut tukevat tätä tavoitetta ensisijaisesti helpon käytettävyyden ja ketterän käyttöönoton keinoin, jotta kriittinen kehitystyö ei jäisi tekemättä. Yksinkertainen ja osaksi toiminnan arkea helposti sopiva työkalu myös opastaa käyttäjiään tarkastelemaan omaa toimintaansa riskienhallinnan näkökulmasta.


“Graniten toiminnallisuudet mahdollistavat riskienhallinnan kehittämisen ja viemisen lähemmäksi käytäntöä.”


Eija Simonen-Riikonen, Resurssijohtaja, Suur-Savon Sähkö


Riskienhallinta tuottaa parhaat tulokset, kun sitä tehdään säännöllisesti ja yhtenevillä periaatteilla. Nämä ovat ominaisuuksia, joiden osalta perinteisillä periaatteilla tehty riskienhallinta ei vastaa täydellisesti nykymarkkinoiden vaatimuksiin. Exceliin saa kyllä kerättyä paljon riskitietoa, mutta riskienhallinnan tuloksien kannalta on oleellista, että tunnistetuille ja arvioiduille riskeille myös tehdään jotain.

Määrämuotoinen ja tarkoituksenmukainen riskienhallintatyökalu tuo mukaan aivan toisenlaisen systemaattisen ulottuvuuden kuin minkä perinteiset menetelmät kykenevät tarjoamaan. Automaattisesti muodostuvien riskiraporttien lisäksi Graniten riskienhallintatyökalu myös muistuttaa korjaavista toimenpiteistä vastuussa olevia henkilöitä siitä, mitä ja milloin heidän tulisi asialle jotain tehdä. Näin järjestelmä tukee niiden tavoitteiden saavuttamista, jotka Suur-Savon Sähkön toiminnalleen asettanut ja mahdollistaa tilanteen ajantasaisen seurannan.

Systemaattista riskienhallintatyötä tukevan järjestelmän hyödyntäminen mahdollistaa tulevien kehitysaskeleiden suunnittelun aivan eri tavalla kuin perinteiset riskienhallintamenetelmät. Kun organisaatio kykenee ymmärtämään tilannettaan tietoon pohjautuen kokonaisvaltaisemmin, kykenee se myös ottamaan määrätietoisempia askeleita kohti asettamiaan tavoitteita ja seuraamaan edistymistään.

Resurssiviisas riskienhallinta pyrkii automatisoimaan seurantaa mahdollisimman paljon, jotta aina rajalliset voimavarat saadaan mahdollisimman tehokkaasti käyttöön. Oikea asenne ratkaisee paljon ja oikea riskienhallintatyökalu voi olla juuri se tekijä, jota riskienhallinnan periaatteiden laajempi ymmärtäminen ja käyttöönotto kaipaa.

Kokeile Granite Riskienhallintaa ilmaiseksi

Granite Riskienhallinta on helppokäyttöinen kehitystyökalu, jonka avulla avulla tunnistat ja arvioit riskit, vastuutat korjaavat toimenpiteet ja tuotat automatisoituja raportteja päätöksenteon tueksi. Granite Riskienhallinta -palveluun on helpointa tutustua kokeilemalla niitä täysin ilmaiseksi 30 päivän ajan.