Miksi työturvallisuus ei kehity?

Työturvallisuus puhuttaa niin johtoryhmissä kuin työntekijöiden kahvipöydissäkin erityisesti, jos siinä on puutteita. Jota kuinkin kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että työturvallisuus on tärkeä asia ja sen parantaminen arvoa tuottava tavoite toimialasta riippumatta. On siis täysin ymmärrettävää, että työturvallisuus ja sen kehittäminen on aiheena kiinnostava.

Riittämättömällä tasolla oleva työturvallisuus on haitallista yrityksille ja organisaatiolle monesta liiketoiminnallisesta näkökulmasta tarkasteltuna, eikä vähinten työnantajamaineen kannalta. Kehittyvästä työturvallisuuskulttuurista sen sijaan on kiistatonta etua niin pienille kuin suurillekin yrityksille, mutta valitettavan usein ylevistä juhlapuheista huolimatta työturvallisuus ei kuitenkaan kehity toivotulla tavalla. Työturvallisuuden kehittymisen jämähtäminen paikoilleen saattaa aiheuttaa myös turhautumisen ja epäonnistumisen tunteita.

Seuraavassa muutama kokemuksen kautta kerätty vinkki, joiden avulla voi tarkastella omaa toimintaansa, jos työturvallisuuden kehittäminen on organisaatiossanne ajankohtainen asia.

1. Kirjallinen suunnitelma työturvallisuuden kehittämiseen

Yllättävän monissa tapauksissa, joissa työturvallisuus ei kehity toivotulla tavalla, taustalla on kyllä tunnistettu tarve ja vilpitön halu työturvallisuuden kehittämiseen, mutta syystä tai toisesta tätä tavoitetta ei kuitenkaan ole ymmärretty tai ennätetty kirjata ylös.

Työturvallisuus mielletään usein niin itsestään selvästi tärkeäksi asiaksi, että tavoitteiden uskotaan ja luotetaan toteutuvan ilman kirjallisia välivaiheita. Pelkkä työturvallisuuden kehittämistavoitteen ylös kirjaaminen ei tietenkään muuta tilannetta suuntaan tai toiseen, mutta ilman sitä tavoitteet eivät elä ihmisten mielissä ja vaipuvat helposti unholaan.

2. Työturvallisuus näkyväksi

Organisaatiot toimivat hierarkkisesti, mutta työturvallisuus on kuitenkin koko organisaatiota koskeva asia. Kehittyvä työturvallisuus on kaikkien tiedossa.

Huomattavan suuri osa työturvallisuuden kehittymisestä riippuu siitä, että työntekijät muistavat ottaa työturvallisuuden periaatteet huomioon kaikessa päivittäisessä toiminnassaan. Erilaisten varoitusten, ilmoitusten ja muiden työturvallisuudesta muistuttavien kylttien tarkoitus onkin pitää työturvallisten toimintamallit pinnalla työntekijöiden mielessä.

3. Turvakierroksista säännöllisiä

Työturvallisuutta uhkaavat ilmiöt, kuten työtapaturmat ja muut työturvallisuusuhat, ovat vain harvoin täysin odottamattomia yllätyksiä. Rutiininomaisen työn lomassa keskittyminen saattaa helposti herpaantua ja tilanne kehittyä hyvinkin nopeasti epätoivottuun suuntaan.

Säännölliset turvakierrokset pitävät huolen siitä, että työskentely-ympäristö pysyy sellaisessa kunnossa, että pienet poikkeamat ja sattumat eivät laajene hallitsemattomiksi työturvallisuusongelmiksi. Turvakierroksilla muistutellaan myös rutinoituneita työntekijöitä asianmukaisista turvallisuustoimenpiteistä, jotta vältytään tunnistettujen vaarojen kompastuskiviltä, kuten asianmukaisten suojavarusteiden käytön unohtamiselta tai kokemuksen tuoman varmuuden muuttumiselta välinpitämättömyydeksi turvatoimia kohtaan.

4. Työntekijät osaksi työturvallisuuden kehittämistä

Työturvallisuuden kehittäminen vaatii tuekseen turvallisuustietoisen, kehittyvän turvallisuuskulttuurin. Koska työturvallisuus on koko organisaation yhteinen asia, kehittyvä turvallisuuskulttuuri on mahdollista luoda vain yhteistyössä työntekijöiden kanssa.

Itsestään hyvä työturvallisuuskulttuuri ei kuitenkaan synny. On johdon tehtävä osoittaa, että työturvallisuuteen ja sen kehittämiseen ollaan sitouduttu, mutta aivan yhtä tärkeää on, että työntekijät otetaan mukaan työturvallisuuden kehittämiseen.

Työturvallisuuden kehitystavoitteet on kommunikoitava ymmärrettävästi ja selkeästi, ja työntekijöillä on oltava mahdollisuus osallistua niiden edistämiseen.

5. Sattuneiden tapaturmien ja niiden syiden tutkiminen

Nolla työtapaturmaa on erinomainen ja kunnianhimoinen tavoite, johon jokaisen yrityksen tai organisaation tulisi pyrkiä vähintäänkin pitkällä aika välillä. Käytännössä sen saavuttaminen on kuitenkin haastavaa.

Aina voi sattua jotain ikävää. Jos työtapaturmaa ei onnistuta välttämään, työturvallisuuden kehityksen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että se tutkitaan tarkkaan ja sen perimmäiset juurisyyt selvitetään. Näin työtapaturman toistumisen todennäköisyys saadaan minimoitua. Turhan usein tapaturmien tutkiminen tehdään vain pinnallisesti ilman perinpohjaista selvitystä ja asia pyritään aktiivisesti unohtamaan.

6. Tapaturmien keskitetty ja kokonaisvaltainen dokumentointi

Työtapaturmien tutkimisen tarkoituksena tuoda esiin työtapaturmien syyt ja kuvata ne selkeästi, yksiselitteisesti ja yksityiskohtaisesti. Pelkkä tutkiminen ja selvittely ei kuitenkaan riitä.

Kehittyvän työturvallisuuden kannalta on ehdottoman tärkeää, että tiedot sattuneista tapaturmista ovat helposti löydettävissä samasta paikasta. Usein kriittiset tiedonjyvät on siilottu eri järjestelmiin ja toistaan irrallisiin tietolähteisiin, eikä kehitystä johtavat tahot saa niitä vaivattomasti käyttöönsä tarpeen vaatiessa.

7. Ennakointi

Usein käy niin, että työturvallisuuden edistämiseen tähtäävä työ on parhaimmissakin tapauksissa pelkkää tapaturmien jälkipuintia. Työturvallisuus alkaa kehittyä toden teolla vasta sitten, kun tapahtuneiden tapaturmien jälkihoidosta päästään etenemään työturvallisuusriskien ennakointiin.

Kun työturvallisuuden kehittäminen on ennakoivaa, riskitilanteet ja työturvallisuusuhkat on mahdollista tunnistaa etukäteen. Samalla niille on mahdollista määritellä korjaavia toimenpiteitä ennen kuin ne käyvät toteen.

8. Työturvallisuuden kehittämiseen soveltuvat työkalut

Liiketoiminnan perinteisiin totuuksiin kuuluu uskomus siitä, että osaava ammattilainen tekee tehokkaasti tulosta millä välineillä hyvänsä.

On totta, että työturvallisuuden kehittäminen ei saa muuttua välineurheiluksi. Nykyaikaisimmatkaan työturvallisuuspalvelut eivät ulotu ihmisten korvien väliin, sinne missä syntyy työturvatietoisuus ja sen kehittämiseen sitoutunut asenne.

Työturvallisuuden jatkuvaan kehittämiseen ei kuitenkaan kaivata ylisuorittavia superihmisiä, vaan käytännön tulokset syntyvät kustannustehokkaasti ihan tavallisten mattimeikäläisten arkisen aherruksen lomassa.

Ilman asianmukaisia työkaluja oikeasta asenteesta saadut hyödyt sulavat nopeasti ja edessä on paluu alkutilanteeseen. Tosin sillä erotuksella, että alusta uudelleen aloittaminen on maustettu aimo annoksella turhautumista ja vastahankaa.

 

Tutustu Graniten työturvallisuusriskien arvioinnin työkaluun täältä! Voit myös varata tapaamisen asiantuntijamme kanssa keskustellaksesi, millaiset Graniten ratkaisut parhaiten kehittäisivät organisaationne työturvallisuutta.


Julkaistu 17.12.2018