LähiTapiola – Yhdenmukaista riskienhallintaa

Granite ratkaisuna riskienhallintaan moniyhtiöympäristössä

LähiTapiola-ryhmä on keskinäiseen yhtiömuotoon perustuva, asiakkaidensa omistama yhtiöryhmä, joka palvelee henkilö-, maatila-, yrittäjä-, yritys- ja yhteisöasiakkaita. LähiTapiolan tuotteet ja palvelut kattavat vahinko-, henki- ja eläkevakuuttamisen sekä sijoittamisen ja säästämisen palvelut. LähiTapiola-ryhmä muodostuu valtakunnallisesti toimivista LähiTapiola Vahinkoyhtiöstä, LähiTapiola Henkiyhtiöstä, LähiTapiola Varainhoidosta, LähiTapiola Kiinteistövarainhoidosta ja LähiTapiola Kiinteistöpääomarahastoista sekä 20 alueellisesta keskinäisestä vahinkovakuutusyhtiöstä. LähiTapiola toimii koko Suomen alueella tarjoten palveluitaan noin 1,6 miljoonalle asiakkaalle. Palvelupisteitä LähiTapiolalla on 135 kappaletta ja henkilökuntaa noin 3400.

LähiTapiolan olemassaolon perimmäinen tarkoitus on asiakkaidensa kokonaisvaltainen palvelu. Tästä johtuen toiminta mielletäänkin perinteisen vakuutusyhtiön sijaan elämänturvayhtiöksi, joka pyrkii tarjoamaan monipuolista ja ennakoivaa turvaa niin terveyden, turvallisuuden kuin taloudenkin osa-alueilla.

Turvaa läpi elämän tarjoavana yhtiönä LähiTapiolan toiminta on erittäin laajaa ja monipuolista, mikä luonnostaan synnyttää tarpeen myös riskienhallintaan.

Graniten avulla ratkaisimme riskienhallintaperiaatteiden yhdenmukaistamisen.

Kimmo Niskala, Riskienhallintapäällikkö, LähiTapiola

Finnanssialan toimijoille on asetettu niin Suomen kuin EU:nkin lainsäädännön suunnalta monia velvoitteita, joihin myös LähiTapiolan on kyettävä vastaamaan.

Kun Tapiola- ja Lähivakuutus vuonna 2012 yhdistyivät, synnytti uusi organisaatiorakenne uudenlaisen tarpeen liiketoimintamallien yhdenmukaistamiselle. Kun yhtiöryhmän hallintorakenne muodostettiin, tunnistettiin samalla myös tarve riskienhallintakulttuurin kehittämiselle.

Ryhmätason riskienhallinnalle ryhdyttiin hakemaan ratkaisuja, joiden avulla kyettäisiin yhtenäistämään riskienhallinnan viitekehys, riskienhallinnan mallit ja tuomaan itse riskienhallintatyöhön käyttäjäystävällisiä ja helppoja apuvälineitä.

Yhdeksi LähiTapiolan riskienhallintaratkaisuksi valikoitui Granite ja Granite ERM -riskienhallintapalvelu, joka auttoi vastaamaan lisääntyneeseen viranomaissääntelyyn, markkinoiden kiristyvään kilpailuun ja lisääntyviin tehokkuusvaatimuksiin.

Käyttäjäystävällisyys ja ajantasainen tilannekuva riskitilanteesta ovat meille Graniten avaintekijöitä.

Kimmo Niskala, Riskienhallintapäällikkö, LähiTapiola

Yksinkertaistettuna riskienhallinnan toimintaansa täsmentävän LähiTapiolan tavoitteena oli löytää yhtiörakennetta kokonaisuutena palveleva riskienhallintajärjestelmä, jonka tavoitteena oli yhdenmukainen riskienhallintatapa koko ryhmän osalta.

Riskien arvioinnin ja korjaustoimenpiteiden etenemisen kannalta oli ensiarvoisen tärkeää, että valittu järjestelmä mahdollistaisi selkeän ja ajantasaisen kokonaiskuvan koko organisaation tilanteeseen.

Ymmärrettävä ja käytännön tason riskienhallintatoimenpiteitä edistävä raportointi on aina ollut Graniten riskienhallintapalveluiden toiminta-ajatuksen ytimessä, joten Granite ERM -palvelun valjastaminen LähiTapiolan uuden riskienhallintatavan toimeenpanemiseksi oli ketterä ja vaivaton prosessi.

Yhteinen riskienhallintajärjestelmä huolehtii siitä, että yksittäisten yhtiöiden riskitilanne on selvästi nähtävissä yhdessä paikassa, eikä tietojen metsästämiseen ja päivittämiseen tarvitse nähdä erillistä vaivaa.

Arvioimme Granitella omaa organisaatiotamme ja käytämme sitä myös asiakastyössä.

Kimmo Niskala, Riskienhallintapäällikkö, LähiTapiola

LähiTapiola hankki Granite ERM -palvelun alun perin oman toimintansa sisäiseen riskien arviointiin ja hallintaan. Vakuutusyhtiöiden toimintaa tukemaan oli mahdollista luoda erilaisia riskirekistereitä, riskirakenne ja myös riskiluokittelu.

Helppokäyttöinen palvelu omaksuttiin vaivattomasti osaksi yhtiön päivittäistä toimintaa. Palvelun ohjaamia korjaustoimenpiteitä suoritetaan päivittäin, kun taas syvempiä riskikartoituksia tehdään keskusorganisaation ohjeistuksen mukaisesti vähintään kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä.

Graniten ERM -palvelun jouheva käyttökokemus johti sen käyttöönottoon myös asiakasrajapinnassa. LähiTapiola tukee monien suurten yritysasiakkaidensa riskienhallintatyötä, niin kokonaisvaltaisten riskikartoituksien, kuin työn vaarojen ja turvallisuuden tason arviointien osalta, joten Graniten palveluita, jotka oli käytännössä todettu toimiviksi, oli luontevaa alkaa hyödyntää myös asiakastyössä.

Graniten laaja palveluvalikoima on tukenut myös toimintamme kehittämistä.

Kimmo Niskala, Riskienhallintapäällikkö, LähiTapiola

Granite ERM -palvelun käyttöönoton jälkeen LähiTapiola on ottanut liiketoimintansa kehittämisessä käyttöön myös muita Graniten palveluita. Granite ERM -palvelun jälkeen käytössä ovat olleet muun muassa Graniten Tietoturvakoulutus ja Työn riskit -palvelu, jonka avulla työn riskien ja vaaratekijöiden systemaattinen kartoittaminen ja työturvallisuuden kehittäminen on onnistunut sujuvasti.

Myös työturvallisuuden kehittämiselle on erinäisiä lakisääteisiä velvoitteita, joten Graniten Työn riskit -palvelun avulla eri tiimien välillä vaihtelevia toimintatapoja on saatu yhdenmukaistettua tehokkaasti.

Ajantasaisen kuvan aikaansaaminen onnistuu kätevästi, kun kaikki organisaation jäsenet toteuttavat riskienhallintansa käytäntöjen yhtenäistämistä edistävällä palvelulla. Graniten Työn riskit -palvelun avulla työn ohjaaminen mahdollistuu, toiminnan etenemiseen avautuu selkeä kokonaisnäkymä ja myös työn tulokset saadaan nostettua esiin.

Granite ERM ja Granite Työn riskit -palveluiden lisäksi LähiTapiola on kehittänyt myös omia riskienhallintapalveluita Granite-alustalle. Muun muassa maineriskien tai ulkoistuksen hallintaa varten kehitetyt riskienhallintapalvelut ovat käytössä.

Myös EU:n tietosuoja-asetus, eli GDPR on omalta osaltaan vaikuttanut LähiTapiolan liiketoiminnalle asetettujen vaatimusten lisääntymiseen. Vakuutusyhtiöille tietosuoja-asetus on tuonut lisätyötä, johon liittyy monien tietokantojen ja rekisterien päivittämistä ja poistamista.

Granite GDPR-auditointi -palvelu onkin tässä kohtaa osoittautunut hyväksi apuvälineeksi. Granite GDPR-auditointi mahdollistaa koko LähiTapiolan liiketoiminnan kokonaisuuden käsittelyn ymmärrettävän tilannekuvan luomiseksi.

Granite GDPR-auditointi, joka toimii yksinkertaisesti GAP-analyysin periaatteita noudattaen, auttaa vertaamaan organisaation toiminnan tasoa tietosuoja-asetuksen vaatimuksiin.

Granite GDPR-auditointi palvelu mahdollistaa korjaavien toimenpiteiden tilan ja etenemisen seuraamisen ja tuottaa hyödyllistä dokumentaatiota osoitusvelvollisuutta varten.

Granite on nykyaikainen ratkaisu kokonaisvaltaisen riskienhallinnan haasteisiin.

Kimmo Niskala, Riskienhallintapäällikkö, LähiTapiola

LähiTapiolan kaltaiselle moniyhtiöympäristölle Granite-palvelut ovat selkeästi oikea valinta. Eri riskialueiden tuominen samaan helppokäyttöiseen tietojärjestelmään mahdollistaa moniyhtiörakenteen kehityksen tukemisen ja riskienhallinnan toimintaperiaatteiden yhdenmukaistamisen vaivattomasti.

Yhteistyö Graniten kanssa on sujunut mutkattomasti ja Graniten substanssiosaaminen on edistänyt palvelujen käytön laajentamista.

Myös käyttäjän mahdollisuus hyödyntää omaa osaamistaan ja työtään Graniten palveluiden kehittämisessä on ollut LähiTapiolalle hedelmällistä, varsinkin käyttökynnystä alentavan käyttäjänhallintaintegraation vaikutuksesta.

Graniten palveluiden omaksuminen on ollut peruskäyttäjille vaivatonta. Selkeän käyttöliittymän helppokäyttöiset ominaisuudet ovat ohjanneet riskienhallintatyön tekemistä tehokkaammaksi.

Graniten palveluiden raportointimahdollisuudet mahdollistavat riskienhallintaprosessin seurannan ja ohjauksen keskusorganisaatiosta käsin niin, että riskitilanteen kokonaiskuva pysyy koko ajan ajantasaisena. Ryhmätason yhteenvetojen laatiminen mahdollistuu järjestelmän rakenteen ansiosta ja automaattiset sähköposti-ilmoitukset tukevat riskienhallinnan toimenpiteiden toteuttamista.

Tuloksia käytännön riskienhallinnasta

Kun haluat tietää miten riskienhallinta tuodaan osaksi liiketoiminnan strategiaa ja tulosohjausta käytännön tasolla, osallistu Graniten veloituksettomaan riskienhallintawebinaarin. Varaa paikkasi täällä!

 


Julkaistu 26.10.2018